Aamu alkoi hesarin lukemisella ja sieltä löysin otsikon ”100 punnerrusta 6 viikossa”. Hetken mielijohteesta ajattelin kokeilla moista. Tänään on eka päivä ja jo nyt tuli rimakauhu. Saas nähdä olenko kuuden viikon jälkeen edelleen lähtölukemissa.
Tämä kuten moni muukin hankkeeni saattaa jäädä puolitiehen. Olen oikeastaan mestarillinen tekemään asioita puoliksi tai ainakin aloittamaan… tai ainakin ajattelemaan, että aloittaisin. Lista on huolestuttavan pitkä, eikä asiaa yhtään auta se, että kattolistat ovat edelleen asentamatta.
Löydän nimittäin mitä käsittämättömimpiä tekosyitä olla ryhtymättä toimeen. Sijaispuuhastelu vie melkein aina voiton. Siitä syystä imurointi, netissä pyöriminen, lehtipinon lajittelu tai jopa lumityöt nousevat tärkeysjärjestys-listallani ylimmäksi ykköseksi.
Onko tämä puolitekeminen tai puolitekemättömyys hiipinyt myös muille elämänalueille? Ollaan puolitosissaan, tekevinään ja olevinaan. Olemme paikalla, muttei läsnä. Hiihtelemme hiihtämisen sijaan, käveleskelemme kävelyn sijaan ja lista jatkuu. Jumalakin on vain puolijumala; avuksi hädässä, tarpeessa ja pinteessä. Jumala silloin, kun olemme kirkkorakennuksen sisällä, mutta puolitehoinen kaupan jonossa ja liikenneruuhkassa. Saati sitten aikaisessa aamussa, jolloin hermo kireällä ja väsyneenä saatamme lapset koulutielle julkaisukelvottomalla asenteella. Hyvää koulupäivää hampaitten välistä ja paiskis – siinä eväät hyvään koulupäivään.
Muutama hetki psalmien parissa ja olen jo melkein varma, että Daavid ja kumppanit olivat yli-ihmisiä. Esimerkkinä psalmi 86:12 Kaikesta sydämestäni minä kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ja kunnioitan sinun nimeäsi iankaikkisesti. Yhdessä lauseessa on niin paljon antautuneisuutta ja iankaikkisuutta, että hengästyttää. Ja samalla haluan juuri tuota paljon – sanoisinko kaikesta sydämestäni.
Ensimmäinen askel puolinaisuudesta kokonaisuuteen onkin juuri tahto. Raamattua kannattaa lukea, sillä se sytyttää tahdon. Yksi lempikohtani on tapahtuma, jossa epäuskoinen ja epäröivä saa avun: Markuksen evankeliumi 9:22 …Mutta jos sinä jotakin voit, niin armahda meitä ja auta meitä."23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo". 24 Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani". Kysymys oli isästä, jonka lapsi oli pahasti sairas. Aivan varmasti isä tahtoi pojan parantuvan, mutta pettymys ja tuska olivat liian suuria, jotta olisi voinut uskoa parempaan huomiseen. Jeesus kestää epäilyn ja parantaa pojan.
Toinen askel pois puolinaisuudesta on Jeesus Kristus. Hän kestää meitä puolikkaita ja jopa tyhjiä. Taivaallinen arviointimalli ei perustu määrään tai näköön. Kristuksessa olemme elossa, täysiä ja ylitsevuotavia. Ilman Kristusta toivottomia, synnin orjia ja kuoleman omia.
Laulaisitko kanssani tämän laulun? Se on hyvä laulu ja melodia on meidän jokaisen sydämessä. Sitä ei lauleta duurissa eikä mollissa, ei korkealta eikä matalalta, ei kovaa tai hiljaa. Tämä laulu lauletaan kahdestaan Jumalan kanssa, sydämeltä sydämelle. Tämä laulu vie kohti täyteyttä!
Psalmi 130
1 Matkalaulu. Syvyydestä minä huudan sinua, Herra.
2 Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot sinun korvasi minun rukousteni ääntä.
3 Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?
4 Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin.
5 Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.
6 Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.
7 Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä.
8 Ja hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti