Väliintuloja

Interventiolla eli väliintulolla tarkoitetaan mm. kansainvälisessä politiikassa ei-sotilaallista puuttumista toisen valtion sisäisiin asioihin. Talouspolitiikassa se tarkoittaa esim. valtion puuttumista talouselämään. Minulle tutumpi termi on sosiaalinen väliintulo, esim. läheisten auttaessa alkoholista tai huumausaineista riippuvaiseksi tullutta sukulaista.

Työskennellessäni lastenkodissa joutui ja sai tehdä monenlaisia väliintuloja. Parhaiten muistan tilanteen, jossa kaksi lasta heitteli toisiaan nyrkin kokoisilla kivenmurikoilla. Luotin toiseen poikaan, joten uskaltauduin lasten väliin, kun vielä muutamat kivet viuhuivat ilmassa. Väliintuloni oli vaistomainen reaktio, ainut tavoitteeni oli saada tuo järjettömyys loppumaan kenenkään loukkaantumatta. Jälkikäteen sain lastenkodin johtajalta aikamoiset moitteet, sillä olin asettanut itseni ”aiheetta” vaaratilanteeseen.

Auto oli pakattu ja vielä viimeisen kerran isäni tarkisti, että ulko-ovi on lukossa. Kaikki oli valmista perheen yhteiselle lomamatkalle. Silloin kuului ääni, jota kukaan vanhempi ei halua kuulla; ”Tulkaa apuun, Jari on jäänyt auton alle”. Tiellä oli pysähtyneenä sementtirekka, polkupyörä kaatuneena ja ihmisten järkyttyneet ilmeet. Rekan molemmat tuplarenkaat olivat rullanneet pikkupojan vatsan yli. Itse en muista noista ajoista oikeastaan mitään, olin kait 2-vuotias. Jari selvisi ja arpia lukuun ottamatta onnettomuudesta ei jäänyt mitään jälkiä. Seurakunta, sukulaiset ja vanhempani rukoilivat ehkä enemmän kuin koskaan. Jumala teki väliintulon ja pahat aavistukset, pelon sekaiset valvotut yöt sairaalassa ja itkut muuttuivat iloksi ja kiitokseksi.

Viime perjantaina katselin nuortenillan kulkua tottunein silmin. Rukousta, ylistystä ja oikein mukavasti ihmisiä. Tästä tulee varmasti hyvä ilta, ajattelin. Tai oikeastaan se oli enemmänkin raskas toive, jonka toisella puolella oli pelko, että siitä tulisi vain hyvä ilta.

Monesta hyvin näkyvistä sekä kasasta selittämättömistä syistä tulin tuohon iltaan väsyneenä. Olin väsynyt ihmisiin, tapoihin ja itseeni. Jollakin tasolla olin alkanut jo pohtia mahdollisuutta lopettaa työsuhteeni seurakunnassa. Kysymykset velloivat ajatuksissani öin ja päivin… Onko tämä kaiken sen arvoista? Miksi asiat eivät suju toivotulla tavalla? Missä kauan kaivattu muutos, missä herätys?

”Minä näen raskaan kivitaakan, jota vedät perässäsi” aloitti eräs ystävä, joka tuli viereeni tuona perjantai-iltana. ”Ja nyt Jumala haluaisi ottaa sen sinulta pois”, hän sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin. Jotain ihmeellistä tapahtui tuona iltana, kun hän rukoili puolestani. Tunsin Jumalan läsnäolon hyvin raskaana mutta myös vapauttavana. Pitkästä aikaa itkin.

Jumala teki minun elämääni väliintulon, jota en osannut pyytää. Ei minulla muutenkaan ollut sanoja pahalle ololleni. Vaikka silmällä katsottuna ja järjellä ajateltuna mikään ei ole muuttunut, kaikki on kuitenkin toisin. Painostava olo on poissa ja uskallan jälleen unelmoida. Tiedän, että vuosi 2012 tulee olemaan loistava!

Interventiolle tunnusomaista on se, että väliintuleva osapuoli tietää mikä on parasta hänelle, jonka elämään puututaan. On sydäntä raastavaa tehdä huostaanottopäätös, mutta lapsi täytyy pelastaa. On raskasta sulkea huumeriippuvainen laitoshoitoon, mutta sillä voidaan säästää ihmishenki. Lapsi purskahtaa itkuun, kun isä tarttuu tukasta kiinni… mutta vain se pelasti lapsen tippumasta jyrkänteeltä.

Joskus väliintulo on välttämätöntä. Olen kiitollinen, että Taivaallinen Isämme tietää paremmin!